Sisältömoduulit vai sivupohjat? Onnistu WordPress-projektissa

Devaaja valaisee sisällönsyöttöön liittyviä teknisen toteutuksen vaihtoehtoja ja kertoo, kuinka ne vaikuttavat sisältöjen syöttämiseen ja sivuston ylläpitoon. Tästä saat yhdellä katsauksella eri vaihtoehtojen plussat ja miinukset.

WordPress-sivustoja toteuttaessani pyrin pitämään sisällönhallinnan helppokäyttöisenä sekä ennen kaikkea asiakkaan tarpeiden mukaisena. Yksinkertaisilla sivustoilla tarpeiden täyttäminen ei ole vaikeaa, mutta laajempien toteutusten kohdalla täytyy yleensä priorisoida joko helppokäyttöisyyttä tai monipuolisuutta.

WordPress on hyvin suosittu ja toimiva ratkaisu verkkosivujen alustaksi, vaikka se on alun perin suunniteltu simppeliksi blogi-alustaksi. WordPressiin pystyy kuitenkin luomaan oletuskenttien rinnalle omia sisältökenttiä, joiden avulla sisällönhallinnan saa taipumaan eri asiakkaiden tarpeisiin. Sisältökentät toteutan usein sivupohjia tai sisältömoduuleja hyödyntämällä. Moni saattaa yllättyä siitä, miten merkittävästi tämä näennäisesti yksinkertainen valinta lopulta vaikuttaa sivuston ylläpitoon.

Käytännön eroavaisuudet sisällönsyöttäjän näkökulmasta

Sivupohjia käytettäessä sivustolle suunnitellaan yleensä muutama erilainen sivupohja. Eri sivutyypeille, kuten etusivulle, blogikirjoituksille ja eri alasivuille on määritelty omat, kiinteät sisältökenttänsä. Sisällönsyöttö sivupohjilla on nopeaa ja yksinkertaista. Suunnitteluvaiheessa eri sivupohjista voi tehdä juuri sellaiset kuin tahtoo, ja sen jälkeen sivupohjarakenne ohjaa sivun rakentamista yhdenmukaiseen suuntaan.

Sisällönsyöttö sisältömoduuleilla muistuttaa enemmän Lego-palikoilla rakentamista: erilaiset sisältöelementit on jaettu yksittäisiin moduuleihin. Valittavissa voi olla esimerkiksi tällaisia elementtejä: iso pääkuva, leveä tekstipalsta, kaksipalstainen tekstielementti, uutisnostot, tuotenostot, henkilöstölistaus, jne. Jokainen sivu rakennetaan puhtaalta pöydältä lisäämällä sisältömoduuleja yksitellen. Tästä johtuen sisällönsyöttö on hieman sivupohjia hitaampaa ja vaatii sisällönsyöttäjältä enemmän perehtymistä. Laajassa sivustossa voi olla jopa parikymmentä erilaista sisältömoduulia, joista täytyy valita eri tilanteisiin sopivat moduulit. Sisältömoduulien suurin etu on monipuolisuus, sillä erilaisia moduuliyhdistelmiä on koostettavissa loputtomasti.

Mitä jos tulee tarve poiketa suunnitelluista leiskoista?

Sivupohjien huono puoli on se, että niiden tendenssi ohjata sivustoja yhdenmukaiseen suuntaan saattaa olla rajoittavaa. Jos vaikka vain yhdelle tuotesivulle halutaan lisätekstikenttiä, täytyy tätä varten luoda uusi sivupohja tai lisätä uudet sisältökentät alkuperäiseen sivupohjaan, jolloin uudet sisältökentät vaikeuttavat sisällönhallintaa muilla samaa sivupohjaa käyttävillä sivuilla. Kun tarpeita poiketa sivupohjasta kertyy, myös ongelmat kertyvät ja seurauksena on joko nippu “lähes samanlaisia” sivupohjia tai yksi frankenstein-sivupohja, jonka käytettävyys on kaukana intuitiivisesta.

Sisältömoduulit taas ovat tällaisissa tilanteissa parhaimmillaan. Koska jokainen sivu on rakennettu itsenäisesti, yhden sivun muokkaaminen ei vaikuta muihin sivuihin, joten teoriassa jokaisella sivulla voi olla erilainen yhdistelmä sisältömoduuleja. Toisaalta, jos verkkosivua ei rakenneta suunnitelmallisesti, vaan sivuille lisätään moduuleja fiilispohjalta, lopputulos voi olla sillisalaatti.

“More Is More, Less Is Less. The Idea That Less Is More Is Illogical”

Toteutusvaihtoehtoja vertaamalla tulee helposti ajateltua, että sisältömoduulit ovat monipuolisempi ja siten automaattisesti parempi ratkaisu, jonka rinnalla sivupohjat tuntuvat liian rajoittuneilta. Tämä voikin olla totta, mikäli sivustoa on tarkoitus jatkuvasti kehittää esimerkiksi kävijäseurannalla kerätyn datan pohjalta, jolloin mahdollisuus luoda uusia moduuleita tarpeiden mukaan voi olla kätevä ratkaisu.

Toisaalta, jos kyseessä on erittäin laaja sivusto, jolla on lukuisia ylläpitäjiä, voi sivupohjien käyttäminen hyvällä tavalla rajoittaa sivuston sisäistä hajontaa, mikä auttaa säilyttämään sivustolla viimeistellyn ja standardisoidun ilmeen. Startup-yritykset ovat yleensä ketterämpiä kuin perinteisillä aloilla toimivat yritysjätit, ja verkkosivuston toteutusratkaisun pitäisi kummankin kohdalla olla linjassa tarpeiden kanssa.

Tarvekartoitus, avain onneen

Huolellisella suunnittelulla välttää monenlaiset sudenkuopat. Sivupohjien ja moduulien välillä päättäminen on usein helppo valinta, jos tarpeet on kartoitettu kattavasti etukäteen.

Tänä päivänä melko yleinen konsensus on, että verkkosivusto ei ole varsinaisesti projekti, eikä se ole koskaan valmis, vaan sivustoa on tärkeää päivittää liiketoiminnan kehittyessä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että yrityksen toimintaa tarkastelemalla voi päätellä jo paljon edessä olevasta verkkosivuprojektista. Jos yrityksen liiketoiminnassa ei ole nähtävissä suuria muutoksia lähitulevaisuudessa, tuotteet muistuttavat toisiaan ja verkkosivuston sisällöt ovat hyvin selvillä, sivupohjat ovat mahdollisesti helppo ja kustannustehokas ratkaisu. Jos taas yrityksen liiketoiminta on uuden etsimistä, mahdollisuuksiin tarttumista ja palveluvalikoima elää kiivaassa tahdissa, modulaarinen rakenne säästää paljon harmaita hiuksia.